Janniksen,Kreikkalaisen jumalan sivut

Tuo norjalaisen lohen perkuujätteistä kyhätty turvakenkäkään ei estänyt Rampon jalkaa murtumasta.

 Noniin. Taas on ratkiriemukas kolmeviikkoinen vietetty heinäkuisessa Rodoksen lämmössä.
Sekaan mahtui myös muutamia lomapäiviäkin. Ne on niitä päiviä, kun nautitaan alkoholittomia
virvokkeita ja luetaan kirjaa. Eikä päästetä siivoojaa huoneeseen. Avrio! (huomenna) kajahtaa
silloin kitusistani siivoojan yrittäessä tunkeutua hyttiini.
  Pieni etikettivirhe episodi kävi toki jo lentokoneessa menomatkalla, kun nautin ns. minibaari
pulloista virkistäviä juomia. Vaikka koetin ottaa salaa, niin lentoemännän valpas gestapokatse
huomasi toimeni ja tämän takia minulle ei tarjoiltu, koska olin juonut "omasta pullosta". Vastasin tähän, että "väärinhän se olisi muiden pulloista juoda". Tämä ei tietenkään kohentanut dialogimme tasoa, päinvastoin. No, toisaalta, onhan tuo niin lyhyt lento, että kestäähän sen vaikka vettä juoden. Muutenkin hieman ihmettelin lentokoneen henkilökunnan ulkoista olemusta. Ainakin ennen vanhaan lentoemännillä on ollut jonkinlaiset kauneuskriteerit, mutta nytkin yksi nutturapäinen emäntä olikin emäntä sanan varsinaisessa merkityksessä. Ilmeisesti hän oli aloittanut lentoemännöimisen jo Finnairia edeltäneen Aeron aikana. Sen verran oli vaivaistalosta
reväistyn oloinen.
  Taksimatka kentältä sujui Rampon kanssa iloisesti. Taksissa maisteltiin salmiakkikossua ja
saihan sitä maistaa taksikuskikin. Siinä vaiheessa viimeistään huomasi, että ollaan Kreikassa.
Muutama päivä siinä meni uiskennellessa väli- ja pullomeressä, kunnes Rampo varasti shown.
Ilmeisesti jonkun pienen maanjäristyksen harhauttamana Rampo menetti eräänä iltana
tasapainon ja hieman kompuroi Rodoksen värikkäässä yössä ja tämän takia poikkasi varpaansa
sillä seurauksella, että jalkaan piti laittaa kipsi. Siitä lähtien keksinkin kutsua häntä Rampa-Rampoksi. Mutta eipä kipsillä näyttänyt olleen ainakaan mitään hidastavaa vaikutusta häneen. Luulenpa että, vaikka Rampo oltaisiin laitettu kokovartalokipsiin, olisi hän samalla lailla hyörinyt väkkäränä paikasta toiseen. Sain häneltä yksinoikeuden kirjoittaa näitä tapahtumia, vaikkakin ilman journalistiliiton vahvistamia palkkioita. Vanha tuttu lääkäri-Fotini tuli näin Rampolle entistä tutummaksi hänen siellä usein vieraillessaan. Eräänä päivänä menimme Rampon kanssa vastaanotolle hoitamaan jotain tärkeitä vakuutukseen liittyviä asioita. Oli sovittu aika aamu kymmeneksi. Vastaanotto täti sanoi, että Fotini myöhästyy vähän. Tämäkin ihana kreikkalainen piirre. Koska tuohon aikaan aamusta on terveellä miehellä (ja miksei invalidillakin) jo kova jano, päätimme hakea kaupasta odotusajaksi virvokkeita. Nautimme niitä sitten odotushuoneessa. Jos olisi ollut vielä korttipakka, olisimme laittaneet sököringinkin pystyyn. Näin kreikassa.
  Perinteisen Mölkkykisan vallitsevaksi maailmanmestariksi ylsi tuttavani Sahti-Ripa Lahesta.
Vain neljällä nakkauksella hän toi suvereenisti ja ylivoimaisesti voiton Hämeeseen. Mölkkyyn
vaadittava ala promilleraja saattoi vielä kisan aikana hieman alittua, mutta se korjattiin tuotapikaa Demiksessä kisan jälkeen, jossa oli ilmainen ouzotarjoilu osanottajille.
  Tänä kesänä myös tarjouduin ajamaan pikkubussia saarikierroksella. Reitti oli vanha tuttu:
Rodini-Jumbo-Tsambikan pyhättö vuoren päällä-Tsambikan ranta-Seitsemän lähdettä tunneleineen-Nektariuksen kirkko (missä on se iso ontto puu)-Elafos hotelli-Filerimoksen risti. Tämän jälkeen, kun olin palauttanut auton avaimet, siirryimmekin vähän ajan päästä Ripan ja vaimonsa Päivin kanssa penthouse huoneistooni Rivieraan nauttimaan näköalasta ja virvokkeista. Kun olimme saaneet pienoisen nousuhumalan aikaiseksi, siirryimmekin muistaakseni keski-ikäisten baarikadulle, eli Alba,Demis,Refla. Palatakseni vielä tuohon automatkaan, koetin katsoa Jumbossa, olisiko siellä ollut myytävänä kreikkalaista erikoisuutta, auton turvavyön lukkoon tökättävää turvavyön irtosolkea. Kun sen tökkää vyön lukkoon, niin loppuu se turvavyöstä muistuttava pimputus autossa, ilman, että vyö on päällä. Kuulin vasta myöhemmin, että niitä olisi ollut saatavana sataman kauppahallin pikkukaupoista. Se vaan olisi ollut erikoinen tuliainen. Itse ratkaisin asian pikkubussissa niin, että laitoin turvavyön päälle, ennenkuin istuin ohjaamoon. Tämä varmasti jakaa mielipiteitä, mutta hei,that´s creek way.
  Sitten possujunaan. Muutaman epäonnistuneen junaanpääsemisen jälkeen aloin jo epäillä, että olen possujunan mustalla listalla, koska tähän viittaavia perusteita on kyllä aiemmilta vuosilta. Rampa-Rampon,Päivin ja Jounin kanssa kuitenkin pääsimme taksilla hollille possujunan lähtöaikaan. Emme käyneet ostamassa mitään lippuja, vaan valtasimme suoraan perimmäisen ravintolavaunun. Veturinkuljettaja rahasti meitä sitten erikseen. Huokaillen. Vihreää lonkeroa oli muovikassissa omasta takaa, ettei tarvinnut pyytää veturinkuljettajaa pysähtymään kaupan kohdalla.
  Tapasin myös hotelli Achillionissa entisen Eliten baarimikon Stelioksen, hän on siellä yöportierina. Samassa paikassa yhytin myös Sokrateksen, entisen Eliten omistajan pojan, joka nykyään johtaa FinnCafeta. Hassua, kun päiväseltään kävin Achillionissa tutuillani kylässä, tinkasi respan ukko, että millä asialla täällä kuljeksit. Nähdessään, että olin Sokrateksen vanha tuttu halauksien kera, syveni kumarruksen syvyys noin kuvaannollisesti ja sain tulla ja mennä mieleni mukaan. Tosin viinakauppias Vasilis ajoi minut ulos kaupastaan. Juon siellä kuulemma enemmän kuin ostan. Mutta Silver Shine kaupassa ei ole vielä tullut valomerkkiä. Siinä Esperian vieressä oikealla. Vaikka Dino on kova kauppamies, enkä aina ole mitään rihkamaa ostanut, tulin tänäkin kesänä pari kertaa kännissä pois ilmastoidusta takahuoneesta. Ja mikä yllättävintä, olin myös ystävieni kanssa Agalmassa syömässä. Tosin he söivät maittavat annokset, minä otin vain ruokajuomat.
  Että tällaista tapahtumaa tältä kesältä. Ensi vuonna on tarkoituksena suorittaa uudenlainen
kiertoajelu. Paikoissa, joissa olen toki itse käynyt, mutta monikaan tuttavani ei ole. Ensin
vaikka katselmus Jumbon uusiin tuotteisiin, sitten piipahdus Lindoksella. Siellä aasitaksilla akropolille. Pitää huomioida, että aaseilla on painorajat kyytiläisille. Aikoinaan eräs tutun rengasliikkeen Jussi hyppäs siellä aasin selkään, kuten Hoss, Bonanza tv-sarjassa hevoiselle, mutta aasin jalat alkoi vapisemaan, joten joutui talsimaan sitten ylös itsekseen. Captain´s Bar,issa pitää toki Lindoksella käydä. Sitten jatkamme matkaa saaren eteläkärkeen Prassonisiin, joka on purjelautailijoiden paratiisi.
Autolla en uskalla ajaa ihan sinne saaren eteläisimpään kärkeen, Prassonisin saareen, jos
nousuvesi yllättää. Vesi erottaa saaren nousuveden aikaan pääsaaresta. Skootterilla olen
joskus viimetipassa tullut pois sieltä vauhdilla juoksuhiekan päällä, mutta silloin oli onnea
matkassa, ettei mopo jäänyt mereen. Siellä näkee myös omituisen ihmeen. Vasemmalla on
tyrskyävä tuulinen puoli aaltoineen, mutta hiekkasärkän toisella puolella 30 metrin päässä on täysin tyyni meri. Sieltä matka jatkuisi Monolithokselle, eli sokeritopan näköiselle vuorelle, jonka päällä on tietenkin vanhan luostarin rauniot. Sitten nousisimme Rodoksen korkeimmalle vuorenhuipulle, Attavirokselle. Siellä on öisin jopa pakkasasteita, joten kasvillisuuskin on hieman toisenlaista, kuin palmuaukiolla. Vuorelta laskeutuassamme on matkalla Rodoksen kaupunkiin vielä nähtävää. Mm. Kamiros. Yksi parhaimmin säilyneistä antiikin aikaisista kaupungeista. Tosin vain sokkelit on jäljellä, mutta saa hyvän kuvan senaikaisista kaduista ja asumuksista. Autoretki on siis oleva kokonaisvaltainen reissu ja kohteissa saatta mennä aikaa. Pikipäiten jos ajamme, olemme kotona vasta illalla pimeän aikaan. Jotta matka ei olisi vain hurjastelua paikasta toiseen, voi sen tehdä joustavamminkin. Voisimme olla yötä jossain kylässä ja nauttia kreikkalaisesta vieraanvaraisuudesta syöden ja juoden.
Jusa kyllä järjestää ja puhuu kaikille makuusijat. Esim. Embona on aika kiva kylä.
Mutta kaikki on vielä vajaan vuoden päässä. Ehtii miettimään.
  Ps. Kerran satuin -90 luvulla tamperelaisen kaverini kanssa skootterireissulla Kalavardan kylään yöllä. Siellä oli miehet kylän baarissa ouzoa imemässä. Liityimme sitten mukaan juttelemaan ja kai siinä muutama litran pullo oluttakin meni. Kylän miehet siinä sitten kehuivat, että tässä kylässä on Kreikan isokullisin poika. Miehet ottivat sitten kiinni jonkun pojan raitilta ja neljään mieheen riisuivat häneltä housut pois baarissa.
Poika oli mitoiltaan ihan tavallinen. Kunhan kiusasivat. Naurun rämäkkä oli monipuolinen. Tämä oli normaalia kreikkalaisten miesten huumoria, vaikka en itse oikein ymmärtänyt silloin. Mutta maassa maan tavoin. Moni asia on siellä toisin kuin Suomessa. Jotkut paremmin, kuin meillä, toiset vaivannäön päässä.
  Minä olen keskimäärin tyytyväinen. Tässä kohtaa on pakko palauttaa mieliin se näky kerran vanhassakaupungissa josta olen aiemminkin muistaakseni maininnut. Kolme poliisia oli autonsa kanssa vahhankaupungin eräällä kujalla. Olisivatkohan olleet rosvoa jahtaamassa. Poliisiauto oli niin juntturassa kahden kujan risteyksessä, että oli kiinni etu-ja takapäästään talojen seinistä. Poliisit koettivat nostamalla ja heijaamalla saada autoa irti pinteestä. Muistan ajatelleeni, että onkohan tämä joku piilokamerajuttu, kun tilanne vaikutti
niin koomiselta, mutta ihan oikea takaa-ajo siinä kai oli kyseessä. Tästäpä palautui mieliini myös eräs toinenkin poliisioperaatio Rodoksen hassulla saarella. Asuin silloin -90 luvulla vanhassa Elite hotellissa, kun joltain kotiin lähtevältä suomalaispariskunnalta unohtui yksi laukku hotellin aulaan. Bussi oli jo lähtenyt ja respan täti repi hiuksiaan ja molotti jotain muinaiskreikkaa suureen ääneen. Ymmärsin tilanteen vakavuuden ja pienessä aamukännissä lupasin hoitaa asian. Jusa järjestää. Tuohon aikaan minulla oli aina vuokraskootteri
käytössä ja muitta mutkitta nostimme painavan laukun (varmaan tuliaispulloja täynnä) poikittain skootterini jalkatilaan. Ihmeellisessä asennossa, jalat laukun päälle nostettuna pääsin sitten jotenkin henkilökunnan avustamana liikkeelle ja bussin perään sitä kiinniottamaan. Koska ajoasentoni oli hieman vaikea, en voinut mielellään pysähtyä risteyksissä, vaan piti vain mennä vauhdilla liikenteen mukaan. Jos joku muistaa vielä, niin
silloin Akti Miaouli, eli tuulisen rannan katu Sinikan kaupan kohdalta kärkeen päin oli myös, kuten nykyisinkin, yksisuuntainen, mutta toisinpäin. Eli kaupungin kautta jouduin puikkelehtimaan länsiväylälle lentokenttää kohden. Vastoinkäymiset eivät tähän loppuneet tietenkään. En ole koskaan ennen, enkä sen jälkeen nähnyt Rodoksella tieratsiaa, mutta juuri tuolloin ajoin skootterilla sellaiseen Ixian kohdalla. Joku poliisi heilutteli stop tikkaria
väylällä, mutta kun mulla oli kiire, niin jalat laukun päällä, sujuvasti kaarsin poliisin ohi. Katsoin vielä peilistä lähteekö joku perään, mutta kättä vain poliisisetä heilautti. Menköön menojaan. Yhytin tutun bussin vasta lentokentällä ja pääsin luovuttamaan laukun ihmettelevälle pariskunnalle. Ilmiselvästi huojentunut aviomies
vasta tuolloin huomasi puuttuvan laukkunsa ja vuolaasti kiitteli toimintaani. Sain häneltä 50 markan setelin partiomaisesta avuliaisuudestani. Odotin vähän enemmän vaivannäöstäni, mutta hyvä, että edes jotain. Näin toimii pyyteetön suomalainen. Paluumatkalla ohitin kyllä Ixian etäältä ja tulin takaisin Monte Smithin kautta välttääkseni ratsian. Hotellissa oltiin tyytyväisiä, että laukku ei jäänyt heidän toimitettavaksi. Sitten alkoikin
iltaan kestävä happy hour firman piikkiin. Tsambikos toi pöytään.
  Vielä tuosta tuulisen rannan kadun suunnanmuutoksista. Minun Rodoksen käyntien aikana sitä yksisuuntaisuutta on käännetty ainakin 3 kertaa! Sen voi todeta helposti Cactus hotellin kohdalla tiehen maalatuista vinoparkki ruuduista. Niitä on sikinsokin vanhoja viivoja, aina sen mukaan, miten päin tiellä on kuljettu. Uusin ehdotus kuulemma on se,
että Demiksen katu, Papanikolau, muuttuisi 2-suuntaiseksi. Missäs sitten Mihailis pitäisi mopoaan? Tiskin takana?
  Tuli jo liikaakin puhuttua menneistä ajoista, joita Te lukijat saatatte kerrata jo aikaisemmiltakin vuosilta. Palataanpa tähän kesään. Monelle Rodoksen kävijälle on viimevuosina tulleet tutuiksi nuo epämusikaaliset haitarinsoittaja lapset. Eräs tuttu turkulainen ystäväni antoi tällaiselle aloittelevalle Vili Vesteriselle takavuosina kourallisen kolikoita, että hän jättäisi meidät viimein rauhaan ja kaikkoaisi sirmakkansa sulosointujen kanssa. Poika ymmärsi kai väärin ja alkoi entistä enemmän tuottamaan ääniä laitteensa palkeista. Jossain vaiheessa lopulta siirtyessämme toisiin virvoitusjuoma baareihin, poikakin haitareineen hävisi kannoiltamme. Mutta tänä kesänä!  Sama muusikonalku näki minut tutuissa ympyröissä ja ja sama sirmakansoitto alkoi, tosin hän oli oppinut pari uutta sävelmää, mutta tahti oli yhtä puuduttava. Panin merkille, että ilmeisesti puberteetti tai sukuvika oli ilmeisesti päässyt valloilleen, koska kulmakarvat olivat kasvaneet yhteen. Taisivat haitarin hihnatkin jo vähän kiristää kasvavaa kreikanmustalaista. Annoin hänelle 2-euroisen säälistä. Hänen olemuksestaan ja musiikkielämyksestä. Mutta perinnetietoisesti tämä katumuusikko alkoikin seuraamaan minua ja kuin taikatemppuna ilmestyi aina sinne baariin, missä istuin. Tämä huvitti itseäni kovin ja jatkossa ihan tarkoituksella jaoin pelimannelle aina 2-euroisia.  Nähtäväksi jää, tuleeko ensi kesänä hotellini ulkopuolelle oikein mustalaisvankkuri, vai pitääkö tyytyä possujunaan. Olen kyllä avoin kaikille vaihtoehdoille.
  Haluaisin lisätä tähän vielä erään musiikillisen kommentin kesän tapahtumista. Tutun pariskunnan, Päivin ja Ripan kanssa palatessamme vanhankaupungin drinkkikiertueelta ja kellotornista, tapasin eräässä ulosmenoportin holvissa nuutuneen pienen haitaripojan. Hän nuokkui rahakipponsa ääressä ja päätin hieman piristää tuota pientä kerjääjää. Ryhdyin laulamaan monilla rodoslaisilla palkinnoilla kuitatulla äänelläni mm. Puccinin aarioita ja johan alkoi ropisemaan kolikoita pojan kuppiin. Poikanenkin heräsi. Ihmisetkin taputtivat.

Jostain kumman syystä noi kissit vaan tulevat aina syliini. Kivahan se on Jusan polvella istuskella.

Kun lähtee vauhdilla etelää kohti, kannattaa varautua riittävällä varustuksella. Kyllä se napajäätikkö vielä vastaan tulee. Sulo Vileen tyyli ei katso aikkaa, ei paikkaa. Yksikään tarjoilija ei moittinut päähinettäni. Maksava asiakas nääs. Vaikka piikkiin menikin. Kiitos Liisille pipon toimittamisesta Rodokselle asti.

Mainiot ja rakkaat ystäväni Rampo ja Jouni. Kun kätellään, silloin lentää vaivaisen kepit kadulle. Jouni muuten sai yllättäen tuon naistenhatun päänänsä possujunamatkalla. Joku paikallinen sen heitti junaan frisbeenä ohimennessämme ja se asettui Jounin sipuliin! Aina hattu muotigurun löytää.

Kun ilta laskee mailleen, häviää asukkaat hotellistani baareihin kuin hiippailevat desantit. Jannis yksin alakerrassa ja minä yksin penthousessa lukemassa Hemingwayn romaania Vanhus ja Meri. Oikeasti. Pidin majakkavaloa myös siksi päällä, ettei lentokoneet törmäile ihan tonttiin. Kiitos hienosta kuvasta Liisille.

Harvinainen kuva minusta vanhassakaupungissa. Yleensä aina kompastun tuohon tolppaan.

Kuten huomaatte, ystäväni Rampo on varattu. Kukkamekkotädit pienellä lomabudjetilla älkööt vaivautuko. Pitää olla KELAkortti ja saldokuitti mukana, että tämä kamaki istuu tilaamaasi Mercedes merkkiseen taksiin.

Kuten huomaatte, on järjestämissäni tietokilpailuissa aina draamaa mukana. Punapaitainen vielä miettii, mustapaitainen ilmeisesti jo tietää, mutta Eija ei kehtaa sanoa.